lauantai 29. marraskuuta 2014

Siksakkia

Tein viime viikolla vinoraitasukkien lisäksi myös yhdet siksak sukat.


Ohje: Oma, siksak kuvion mallineule sovellettu Rakkaudesta Villasukkiin -blogin ohjeesta.
Puikkot: kirjoneuleessa 3,5 mm, muuten 3 mm
Lanka: Novita 7 veljestä fuksia ja valkoinen
Langanmenekki: yhteensä 94 g

Minulla on viime viikolla ollut jokin pahemman laatuinen ajatushäiriö, sillä nämäkin kirjoneulesukat olen neulonut samalla silmukkamäärällä kuin normaalisti neuloisin perussukat. Eli näistäkin sukista tuli todella piukat. Menee kyllä jalkaan, mutta jalasta pois saaminen on kiskomista. Harmitti niin paljon ettei tehnyt mieli edes blogata näistä sukista!

Nämä piti antaa lahjaksi, mutten tiedä kehtaanko, jos onkin liian pienet saajan jalkoihin. Näistä tuli vain niin kivan näköiset, että olisi kiva antaa lahjaksi! En nimittäin jouluksi toisia siksak sukkia varmaan enää tikuttamaan. Pohdin saisinko venytettyä vartta ihan hitusen sillä että kostuttaisin sukat ja pistäisin jalkaani. Meneeköhän kirjoneule tästä ihan pilalle?

Tällä viikolla ei olekkaan tikuteltu ollenkaan kirjoneuletta, vaan paljon yksinkertaisempia malleja. Malttaisi tuo mies vaan hetkeksi pysähtyä paikoilleen valoisaan aikaan ja kiskasta sukat jalkaansa niin saisin sukat kuvattua.


Ihanaa viikonloppua!

lauantai 22. marraskuuta 2014

Raidat vinossa

Ystävälläni oli tänään syntymäpäivä ja lahjaksi hän sai minulta sukat.



Ohje: Oma, katsottu mallia erilaisista vinoraita sukista, ohje löytyy tämän postauksen lopusta.
Puikot: 3 mm ja 3,5 mm sukkapuikot
Lanka: Novita 7 veljestä harmaa ja valkoinen
Langanmenekki: 114 g

Yritin etsiä vinoraita sukkiin ohjetta, mutta en löytänyt mieluisaa. Joten nämä sukat on sovellettu katsomalla erilaisia vinoraita sukkia. Tämän postauksen lopuun olen laittanut ohjeen, jonka mukaan nämä sukat on tehnyt. Mietin tekeväni näihin sukkiin tiimalasikantapään, jotta olisin voinut jatkaa vinoraita kirjoneuletta myös jalkapöydälle, mutta varresta tuli sen verran napakka etten uskaltanut jatkaa kirjoneuletta pidemmälle. Mutta kivat nämä sukat on näinkin. Ja sukat mahtuivat kuin mahtuivatkin varresta synttärisankarin jalkoihin.

Ohjetta kirjoittaessa tajusin että olen neulonut sukat aivan liian pienellä silmukkamäärällä. Näissä sukissa on 50 silmukkaa, joka on koon 40-41 perussukkaan ihan riittävä mutta ei riitä kirjoneulesukkiin ainakaan itsellä. Alla olevan sukkaohjeen varteen olen lisännyt 5 silmukkaa, mitkä kavennetaan ennen kantapäätä pois. Näin sukan varresta ei tule ihan niin napakka. Jos haluat tehdä sukat 50 silmukalla, tee muuten alla olevan ohjeen mukaan, jätä vain huomioimatta resorin jälkeinen yhden silmukan lisäys ja ennen kantapäätä tehtävät kavennukset.

Vinoraita sukat -ohje
Puikot: 3 mm ja 3,5 mm sukkapuikot tai oman käsialan mukaan
Lanka: Novita 7 veljestä, valkoinen ja harmaa
Koko: 40-41

Luo 54 silmukkaa harmaalla langalla ja pienemmillä puikolla. Jaa silmukat neljälle puikoille. Neulo 1o 1n resoria 8 kerrosta, neulo oikeat silmukat kiertäen oikein. Neulo yksi kerros oikeaa ennen kirjoneuleen aloittamista ja tee lisää samalla yksi silmukka, jotta saat viidellä jaollisen silmukkamärään (yhteensä 55 silmukkaa). Vaihda työhön isommat puikot ja aloita kirjoneule.

Kirjoneule

1. krs: *Neulo harmaalla 3 oikein ja valkoisella 2 oikein* toista tätä kerroksen loppuuun.
2. krs: Toista ensimmäinen kerros.
3. krs: *Neulo valkoisella 1 oikein, harmaalla 3 oikein ja valkoisella 1 oikein* toista tätä kerroksen loppuun.
4. krs: Toista kolmas kerros.

Eli neulo aina kaksi kerrosta samaa ja sen jälkeen seuraavalla kerroksella siirrä viiden silmukan mallikertaa yhdellä silmukalla eteenpäin.

Toista mallikertaa haluamasi määrä, itse tein varteen yhteensä 32 kerrosta.

Mallineuletta on helppo muokata eri määrälle silmukoita. Jos haluat neljällä jaollisen mallikerran, neulo kolmen harmaan silmukan sijasta vain kaksi (2) silmukkaa harmaalla ja kaksi (2) valkoisella. Jos haluat kuudella jaollisen mallikerran, neulo kolme (3) silmukkaa harmalla ja kolme (3) valkoisella.

Kantapää

Ennen kantapäätä, neulo 1 kerros oikein harmaalla kaventaen samalla yhteensä 5 silmukkaa tasavälein. Vaihda samalla työhön pienemmät puikot. Työssä on nyt 50 silmukkaa. Jaa silmukat neljälle puikolle seuraavasti: 13-12-12-13.

Tee vahvistettu kantapää 1. ja 4. puikon silmukoilla eli 26 silmukalla. Neulo kantapäähän yhteensä 24 kerrosta ja tee kavennukset 9-8-9 silmukkajaolla. Kantapään valmistuttua, poimi kantalapun reunasta 12 + 1 silmukkaa. Jos tarvitset apua kantapään tekemiseen, katso esimerkiksi Novitan sukkaohje.

Tee kiilakavennukset joka toisella kerroksella kunnes 1. ja 4. puikolla on 13 silmukkaa. Kiilakavennuksissa 1. puikon lopussa neulotaan 2 silmukkaa oikein yhteen ja 4. puikon alussa tehdään ylivetokavennus.

Jatka sileää neuletta kunnes pohjan pituus on noin 21 cm ja aloita kärkikavennukset. Itse neuloin kantapään jälkeen 45 kerrosta sileää neuletta ennen kärkikavennuksien aloittamista.

Kärkikavennukset

Tee nauhakavennus. Ensimäisellä kavennuskierroksella kavennukset tehdään vain 1. ja 4. puikolle, sillä niissä on yksi silmukka enemmän. 

1. kavennuskerros: Neulo 1. puikon lopussa 2 oikein yhteen ja 1 oikein, neulo 2. ja 3. puikko ilman kavennuksia ja 4. puikon alussa 1 oikein ja ylivetokavennus. Työssä 48 silmukkaa.

Tee yksi välikerros ilman kavennuksia.

2. kavennuskerros: Neulo 1. ja 3. puikon lopusa 2 oikein yhteen ja 1 oikein, neulo 2. ja 4. puikon alussa 1 oikein ja ylivetokavennus. Työssä on 44 silmukkaa.

Tee yksi välikerros ilman kavennuksia.

Toista 2. kavennuskerrosta joka toinen kerros kunnes puikolla on jälkellä kahdeksan (8) silmukkaa. Tämän jälkeen tee kavennukset joka kerros. Kun jälkellä on kahdeksan (8) silmukkaa katkaise lanka ja vedä se jälkellä olevien silmukoiden läpi. Päättele hyvin ja sujauta sukat jalkaasi.





Tämä on ensimmäinen kirjoittamani ohje, joten jos ohjeessa on jotain huomattettavaa, kerrothan siitä minulle, niin pystyn korjaamaan tai tarkentamaan. Toivottavasti tästä ohjeesta on jollekkin apua!

Oikein mukavaa lauantai-iltaa!

Edit 23.11.2014:
Muutin resorin silmukkamäärän parilliseksi. Resorin jälkeen lisätään yksi silmukka, jotta saadaan työhön silmukkamäärä, joka on jaollinen viidellä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Hulluna helminauhoihin

Olen ihan hullaantunut helminauhasukkiin!


Näitä tekisi mieli tehdä lisää ja lisää ja lisää...! Jämälangat saavat tänä vuonna kunnolla kyytiä.



Ohje: Perussukka, idea Langan päästä kiinni -blogista, Helminauhan mallineule Pearl Chain Mittens
Puikot: kirjoneuleessa 3,5 mm, muuten 3 mm bampusukkapuikot
Lanka: Novita 7 veljestä, valkoinen, grafiitti, keltainen, ehkä keskiharmaa? ja vaaleanharmaa
Langanmenekki: Yhteensä 118 g

Näitä on niiin kiva tehtailla! Ja tuo kirjoneule on ihan superhelppoa tehdä. Sukat on tehty täsmälleen samalla kaavalla kuin edelliset helminauhasukat. Nämä tosin ovat yhden koon isommat, eli 39 kokoiseen jalkaan, joten kantapään ja kärkikavennuksen välillä on näissä sukissa muutama kerros enemmän.


Itsellä menossa jonkin kirjoneulevillistys, sillä vielä tuloillaan olevat seuraavat sukat ovat myös kirjoneulesukat. Ne eivät sentään ole helminauhasukat, mutta voin taata, että näitä helminauhasukkia tulee vielä lisää. Näitä on niin kiva tehdä!

Oikein mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isälleni

Tällä viikolla olen tikuttanut muutaman Hyshys-projektin lisäksi sukat isälle. Viime viikon monsterihousujen väritys oli inspiraation lähteenä näille sukille ja näistä tulikin sikarin ja nahkatuolin tuoksuiset sukat. ♥




Ohje: Nostetut silmukat (Kardemumman talo -blogista)
Puikot: 3 mm bambusukkapuikot
Lanka: Novita 7 veljestä (133) viherpetrooli ja (334) keltavihreä
Langanmenekki: yhteensä 124 g

Tämä on kyllä niiin kiva malli neuloa miehelle sukat. Olen kerran aikaisemmin neulonut tällä mallilla sukat omalle miehelleni, ja samalla kaavalla tämäkin on tehty. Nämäkin sukat ovat 42 kokoiseen jalkaan ja neulottu 52 silmukalla, näin tulee napakasti istuvat sukat. Ei isän jalat enää palele. ♥

Rentouttavaa sunnuntaita!

tiistai 4. marraskuuta 2014

Värikkäitä helminauhoja

Näin Langan päästä kiinni blogissa aivan ihanat helminauhasukat. Vitsi miten ihanat sukat tuhota hieman jämälankoja!



Ohje: Perussukka, Helminauhan mallineule Pearl Chain Mittens ohjeesta
Puikot: Kirjoneule 3,5 mm bambusukkapuikoilla, ennen kantapäätä vaihto 3 mm puikkoihin
Lanka: Novita 7 veljestä valkoinen, fuksia, keväänvihreä, keltainen ja oranssi
Langanmenekki: 118 g

Sukat ovat kokoa 38, joten varressa on 54 silmukkaa. Resorin ja kirjoneuleen neuloin 3,5 mm puikoilla ja kirjoneuleen jälkeen vaihdoin 3 mm puikkoihin. Tein yhden kavennuskierroksen, jolla kavensin yhteensä 6 silmukkaa, ja aloitin kantapään (48 silmukkaa 12s/puikko). Loppu sukasta on ihan perussukkaa. 

Kirjoneule oli ihanan helppoa, ei tarvinnut kuljetella lankoja, koska langanjuoksuista ei tullut liian pitkiä! Onneksi nämä sukat on minulle yhden koon liian isot, sillä muuten pitäisi nämä itselläni. Niin kivat näistä tuli! Nyt pääsevät kääröön jonkun joulukuusen alle. :)

Ja hei! Olen löytänyt itsestäni värikkään puolen. Miten ihanaa onkaan neuloa harmaan/sinisen/valkoisen sijasta jotain värikästä! Mulla on selvästi niksahtanut jotain päässä! ;)

Ihanaa tiistaita!

lauantai 1. marraskuuta 2014

Monsteri-pöksyt

IIK! Ihanan suloiset pöksyt!



Ohje:  Monsterihousut, Kupla-blogista
Puikot: 3,5 mm KnitPron koivuiset pyöröpuikot ja 3,5 mm bampusukkapuikot
Lanka: Novita 7 veljestä, viherpetrooli, keltavihreä, punainen, valkoinen ja musta
Langanmenekki: yhteensä 160 g

Pari viikkoa takaperin näin jossain Facebook ryhmässä monsterihousut. Lähetin heti ystävälleni viestiä ja kysyin pistäiskö pojallensa monsteri pöksyt jalkaan jos semmoiset tekisin. Ja niimpä laitoin pöksyt puikoille. Housujen teko oli hauskaa ja ihanaa vaihtelua sukille. :)



Housut on kokoa 12/18 kk ja tein ne kokonaan 3,5 mm puikoilla. Jos teen joskus toiset pöksyt, teen resorit 3 mm puikoilla, jotta niistä tulee napakammat. Housujen kanssa tuli vastaan myös uusia tekniikoita, joita ei aikaisemmin ollut tullut vastaan mm. kolmen puikon päättely ja silmukoiden jäljentely (silmät ja hampaat). Silmukoiden jäljittely ei onnistunut ihan niin hyvin kuin olin toivonut, mutta kyllä silmät onneksi muistuttavat silmiltä ja hampaat hampailta. Harjoitus tekee mestarin!

Hirveän aurinkoisen ihanaa lauantaita!